lauantai 18. lokakuuta 2014

Viski, viski, viski

 Taas kohutaan alkoholista ja mainonnasta. Ylellä 17.10.2014 esitetty A-studio edusti taas sitä normaalia keskustelun tasoa, jossa kaikki puhuvat päällekkäin ja eri asioista. Ei kovin rakentavaa. Asiassa on monta tasoa, joista täytyisi voida keskustella erikseen.
 Alkoholijuomat ovat haitallisia terveydelle (niin yksilön-, kuin kansankin-), siitä ei kenelläkään liene enää tähän maailmanaikaan epäselvyyksiä. Mutta mitä päättäjien pitäisi tehdä? Tavoitteena tulisi toki olla alkoholijuomien käytön vähentäminen, ja aikanaan lopettaminen kokonaan. Mutta jos on edes hiventason tietämystä psykologiasta, tietää, ettei alkoholijuomien kiellolla ole toivottuja vaikutuksia, etenkään riippuvuussuhteessa oleville. Ellei toivottu vaikutus ole laittoman viinan maahantuontivillitys. Eli liian paljon liian aikaisin saa aikaan vastareaktion, joka johtaa vastakkainasetteluun ja sitten asia ei varmastikaan etene mihinkään vuosikymmeniin. Kuinka kansalaisten mielipiteisiin vaikutetaan? No mielipidevaikuttamisella. Mitä se on? Mainontaako vain? Miten olisi valistus? Ei sellainen soosoo-meiniki, vaan ymmärryksen lisääminen integroituna koulutukseen ja kasvatukseen. Siihen päälle niitä mainonnan rajoituksia. Kun nämä vielä toteutetaan pitkäjänteisesti hissukseen hivuttamalla, ei aiheesta edes synny mitään haloota. Kärsivällisin on voittaja. Narkkareilla ei oo mitään jakoo.
Mutta vähennetäänpä nyt sitä mainontaa. Ensiksi tulee tehdä selvä ero eri medioiden välille. Jos mainontaa pitää vähentää, vähennetään tahdosta riippumattomia mainoksia. Eli teiden varsilla ja bussipysäkeillä, ostoskeskuksissa ja muissa julkisissa tiloissa oleva mainonta hyppii silmille tahdosta riippumatta. Myös televiisori, radio ja netissä olevat mainosbannerit, joilla ei välttämättä ole mitään tekemistä itse sivuston kanssa, kuuluvat tähän kategoriaan. Mutta blogitekstin sensuroinnin kiellän ykskantaan. Jos joku haluaa kirjoittaa intohimonsa kohteesta, hänellä olkoon siihen mahdollisuus. Blogi ei kuitenkaan tuppaa kenenkään näytölle ellei sitä siihen itse hae. Myöskään alkoholipitoisen tapahtuman kotisivun sensuroiminen ei ole tarkoituksenmukaista, ellei koko juomakategoria ole laiton. Että sitä odotellessa. ;)
 Selvää on, että mielipiteisiin vaikuttavat monet asiat, ei vain mainonta. Nuorilla kaveripiirissä leviää tarinoita ja kokemuksia (ml. urbaanit legendat) alkoholista ja sen käyttökokemuksista. Näillä on varmasti suurempi vaikutus kuin parhaimmallakaan sihahtavalla mainoksella. Edelleen aliarvioidaan ihmisen omat kokemukset, jotka varmasti vaikuttavat alkoholijuomien nauttimistiheyteen. Tarpeeksi monta kertaa kun on oksentanut puun juurelle tai kadottanut kännykkänsä, sitä oppii.

Mutta yleisemmin, ratkeavatko ongelmat ylipäätään vain mielipidevaikuttamisella?Tämä onkin havaintojeni mukaan huolestuttava trendi myös yritysmaailmassa. Johtajat, kun eivät osaa tehdä itse asioille mitään (ei koulutusta, ei kokemusta), panostavat kömpelöön propagandaan, käsittelevät kaikkia ongelmia asenneongelmina. Samaten poliitikot tuntuvat haluavan ratkaista kaikki ongelmat siirtelemällä rahaa paikasta toiseen. Mikä se semmoinen ratkaisu on? Nyt hei oikeesti!

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Pakkoruotsista ja opetuksesta

Taas käy keskustelu pakkoruotsista kuumana. Ja taas ovat argumentit tunteisiin perustuvia ja retorisia. Ilmari Rostila on kirjoittanut aiheesta pamfletin, joka vilisee tarkoitushakuisia lainauksia ja perusteettomia oletuksia ruotsin kielen opiskelun haitoista. Tilastoja on ajan hengen mukaisesti luettu ja numeroita väännelty, mutta asioiden ymmärtämistä ei ole edes tavoiteltu. Painotetaan eroa, kuinka ruotsinkielisten on helpompi oppia suomea, kuin toisinpäin ja siitä tehdään tasa-arvokysymys! Todetaan ruotsinkielisten saksankielen opiskelun olevan helpompaa kuin suomenkielisten. Ylläripylläri, einstein! Kyseessä ovat kuitenkin sukulaiskielet. Kiilaa isketään tältä pohjalta myös tyttöjen ja poikien erilaisten oppimismahdollisuuksien ja -tulosten väliin. Ja sitten annetaan ymmärtää, että kaikki on pakkoruotsin syytä. Tämä kaikki on silkkaa retoriikkaa, eikä tilanne missään tapauksessa parane poistamalla pakkoruotsi. Lienee totta, ettei kovin moni -etenkään poika- ole koulussa kovin motivoitunut opiskelemaan ruotsia, mutta ennen kuin tehdään perusteettomia oletuksia, on ensin kysyttävä, mikä on syy? Vai voisiko asiassa olla monta syytä? Todellisuus harvoin on niin yksinkertainen, kuin reettori antaa ymmärtää.

Itse haluaisin nostaa esiin opetustavan tuloksiin vaikuttavana tekijänä. Kaikilla on kuitenkin vähän erilainen tapa oppia, oli aihe mikä tahansa. Tämä johtuu ainakin sukupuolesta, geeneistä, sikiökauden ja lapsuuden aikaisesta hermoston kehityksestä, sekä mahdollisesti monista muistakin tekijöistä (esim ruokavaliosta ja muista elintavoista, päähän kohdistuneista vaurioista jne.). On alun alkaen hölmöä kuvitella yhden koulutustavan sopivan kaikille. Kun opetus yhdenmukaistetaan, on selvää että näitä oppimisvaikeuksia tulee. Kieli on tässä hieman vaikea tapaus, kun kyseessä on abstrakti aihe, jonka oppimiseen liittyy sosiaalisia, kognitiivisia ja motorisia taitoja. Lisäksi omasta mielestäni kielen oppimisessa ei tarvittaisi niin paljon kielitiedettä. Kielitiede auttaa toki asioiden jäsentämisessä ja eri kielten vertailussa, mutta samalla saattaa muodostaa osalle ylipääsemättömän esteen kielen oppimisessa. Ikäänkuin ylimääräisen välivaiheen, jota kautta kieli on yritettävä oppia. Englannin kielessähän suuri osa tästä hutusta voidaan ohittaa, kun kieltä näkee ja kuulee kaikkialla ja sen sanastosta ja rakenteista tulee automaattisia kuin itsestään. Ei siis ihme, että monilla on traumoja juuri ruotsin kielen opiskelusta. Edelleen kun ruotsin aloittamista usein lykätään viimeiseen asti, oppiminen vaikeutuu entisestään. Tähän jos mihin tulisi mielestäni puuttua. Rostilan pamfletissa nähdään toistuvasti ruotsin opiskelu haitallisena ja tarpeettomana, mutta hänen esittämänsä todistusaineisto voidaan jatkuvasti nähdä myös todisteena päinvastaisesta. Siitä että ruotsin kielen opiskelu parantaa suomalaisten mahdollisuuksia opiskella ja työskennellä. Sinällään kannatan esitettyä joustavuutta opiskelussa yleensäkin, mutta en näe erikseen syytä puuttua juuri ruotsin kielen asemaan. Meillähän on muutenkin maahanmuuton seurauksena jatkuvasti monipuolistuva kieliympäristö, josta syystä kielten opiskelua pitäisi määrällisesti lisätä, ei vähentää. Mutta tärkeimpänä näkisin tosiaan opetuksen laadun. Tämä vaatii tietenkin paljon tutkimusta, ennen kuin tiedetään millaista hyvä kielen opetus sitten olisi. Minulla ei siihen tähän hätään ole vastausta. Itse vain koen kielten opetustavan tuhoneen kiinnostukseni kieliin.

Siihen, tulisiko ruotsi nyt vapaaehtoistaa, en silti ota kantaa. Tämä siksi, että sillä ei mielestäni ratkaista mitään ongelmia tehtiin niin tai näin. Jonkinlaisen koston tyydytyksen se varmaan joillekin antaisi, mutta soisin yhteisiä asioita hoidettavan vähemmin tuntein ja enemmin järjin.
Lähdenpä tästä kuuntelemaan Finntrollia sitten. Hejdå!

lauantai 29. maaliskuuta 2014

Fiksumpi tapa

Mitä on politiikka?
 Viimeaikaisen budjettiriihen seuraaminen on saanut minut sille kannalle, että se ei ole muuta kuin rahojen siirtelyä paikasta toiseen erilaisin ideologisin painotuksin. Kokoomus haluaa "kannustaa" ihmisiä tekemään enemmän työtä ja menestymään, viemällä heiltä edellytykset siihen esim. koulutus, terveys jne. Vasemmisto haluaa jakaa rahaa kaikille, muttei tiedä, mistä sitä rahaa tulee. Tokihan on näitä rakennemuutoksia tehty myös, mutta siinäkin tuijotetaan vain rahoja. Mietitään miten "sama asia" voitaisiin tehdä halvemmalla. Kokonaan toinen asia - johon en nyt puutu - on puolue- tai henkilökohtainen poliittinen taktikointi, joka ei sekään edistä Suomen etua. Mutta mikä sitten edistäisi?
 Miten olisi asioiden tekeminen fiksummin? Tiedehän kehittyy koko ajan. Joskus siinä hoksataan asioita, jotka vaativat vain uudenlaista ajattelua, mutteivät suuria investointeja. Nämähän olisivat täydellisiä toimia vaikeisiin taloudellisiin aikoihin. Tällaisia asioita poliitikkojen pitäisi ideoida, ja jos ei itseltä irtoa, niin kuunnella muiden ideoita. Eikä pidä ruveta tuomitsemaan vaikka asiantuntijoillakin olisi ennakkoluuloja. Ihmisiä hekin vain ovat, ja useimmiten he ovatkin viimeisiä käännynnäisiä. Esitän nyt kaksi ideaa, joita muutkin ovat jo esittäneet, mutta jotka syystä tai toisesta eivät piirry päättäjien tutkalle, eivätkä siten manifestoidu lakeina ja asetuksina. Molemmat liittyvät terveydenhoitoalaan. Mainittakoon etten ole itse minkään alan asiantuntija, enkä Lions-Clubin jäsen.

 Akupunktio puudutusmetodina tai osana sitä. On tutkittu ja toimii. Ei tiedetä miten, mutta eihän kaikesta muustakaan tiedetä esim. psykoterapeuttisista sähköshokeista (Yle Akuutti 30.3.2014). Akupunktiota on käytetty moderneissa leikkauksissa Kiinassa vuosikymmeniä (ml. avosydänleikkaukset). Potilas toipuu nopeammin ja vähemmillä komplikaatioilla, kun ei tarvitse toipua kemiallisista puudutus- ja nukutusaineista. (Yäk!) Osastollaoloaika vähenee ja sitä myöten kustannukset. Miksei tämä ole jo käytössä? Parempaa jälkeä halvemmalla. Haloo?

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/21570137

http://veronicaallen.hubpages.com/hub/Acupuncture-Anesthesia-An-Alternative-Look-At-Convential-Anesthesia

Tietysti kaikkien kannalta parempi vaihtoehto olisi, jos ei sairastuttaisi ensinkään. Toinen ehdotus onkin puuttuminen valosaasteeseen. Epäilty on pitkään, mutta koko ajan selvemmin käy ilmi, että yöllisellä valolla on vaikutus useimpiin elollisiin olioihin, meillä inehmoilla unen laatuun ja sitä kautta suoraan terveyteen. Luettuani Jari Lyytimäen ja Janne Rinteen kirjan Valon Varjopuolet, näen taas yhden asian johon päättäjät voisivat vaikuttaa, mutteivät pidä tärkeänä. Ja mikä hienointa, nämä eivät vaadi mitään miljardi-investointeja. Valosaasteeseen voi vaikuttaa ihan vain suuntaamalla valaisimet oikein ja rajoittamalla sopivilla varjostimilla. Puhumattakaan sammuttamisesta aikoina, jolloin valoa ei tarvita. Siitä koituisi semmoiset energiansäästöt, että kuka enää kaipaa uutta ydinvoimalaa?

http://www.hs.fi/kotimaa/a1381717926127

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/valosaaste-aiheuttaa-stressia-ja-liikalihavuutta/2335340

Muistettakoon, etteivät lääkärit pesseet käsiään 1800-luvulla ja sitä ennen, siirtyessään potilaalta toiselle. Kyse on vain ajattelutavan muutoksesta tiedon lisääntyessä. Löydetään fiksumpi tapa tehdä asioita.
 Eli niin paljon kuin talousasiat ovatkin politiikan ytimessä, sinne tarvittaisiin myös luovuutta ja kiinnostusta yhteiskunnasta laajemminkin. Ja sitä kuuluisaa ratkaisukeskeisyyttä ja rohkeutta tarttua ensikatsomalta kummallisiinkin asioihin. Ei pidä myöskään pelätä tarttua vähäpätöiseltä vaikuttaviin asioihin. Niillä voi olla suuri vaikutus jo tuhannen vuoden päästä. ;)

torstai 20. maaliskuuta 2014

Naton kierrän orren ympäri, Ukrainan pistän taskuun.

 Ukrainan kriisi on puhuttanut paljon viime viikkoina ja siitä on seurannut muutamia mielenkiintoisia ilmiöitä. Yksi on tietysti se, että taas on yksi syy puhua Natosta kiihkeään sävyyn. Ja taloudesta. Ja jostain syystä myös maamiinoista.
 Nato-keskustelua on leimannut tunne ja kaikenlainen epämääräinen retoriikka. Pelotellaan, että sieltä se ryssä jo hyökkää, mökkitontti kerrallaan syö Suomi-neidon pakaraa. Ja ratkaisuna tai vastauksena nähdään Nato. Sitten on kaikki hyvin. Ei ole sotia, eikä pelkoa ydinsodasta. Vai..? Kunpa asiat olisivatkin niin yksinkertaisia. Toisaalla pelotellaan "Naton" sodilla, joihin Suomi tahtomattaan sitten joutuisi sekaantumaan puolueellisena maana. Ja ammattiarmeijakin varmaan olisi tulossa. Miten sitten käy uskottavan itsenäisen puolustuksen? Katsotaanpa joitain faktoja.
Kelpaisiko Suomi Naton jäseneksi? Ei. Nato ottaa jäsenekseen vain valtioita, joiden kansa sitä haluaa. Jäsenyys on mahdollinen siis vain siinä tapauksessa, että kansanäänestyksessä toteamme haluavamme Natoon. (muoks: Ilmeisesti eduskunnan kahden kolmasosan enemmistö riittäisi myös)
Entä teknisesti? Kalustoltaan Suomi on Natompaa kuin jotkut jäsenmaat, esim serkkukansamme Unkari, jolla siis on Suomen tapaan edelleen sama neuvostoaikainen 7.62x39 käytössä pääasiallisena kiväärikaliiberina. Samat PKM-konekiväärit ja Dragunov-tarkkuuskiväärit löytyvät niin unkarilaisista, kuin suomalaisistakin varusteista. BMP, BTR, T-72 ovat myös tuttuja molemmille. Lisäksi Suomella on Leopard-taistelupanssarivaunut ja tietysti ne Hornetit. Eli käytännössä Suomea on viety Natoa kohti ainakin kalustovalinnoilla jo ysäriltä lähtien. Se, onko tämä ollut se perimmäinen tarkoitus, vai ovatko kyseiset aseet ja alustat olleet oikeasti parempia, on ihan toinen kysymys. Ja kolmas on se, kuinka kauan jenkit pitävät kiväärikaliiberinsa. Hehän voivat yksipuolisesti vaihtaa standardinsa ja odottaa muiden Nato-maiden seuraavan perässä. Itse en haluaisi PV:n vaihtavan kaliiberia ainakaan Naton 5.56x45:een. Voi johtua osin tunnesyistä ja myönnän sen avoimesti. :)
Tuleeko Suomeen sitten palkka-armeija? Useimmat Naton jäsenet ovat lakkauttaneet asevelvollisuusarmeijansa, mutta tätähän ei Nato sanele. Esim. Norjassa ja Tanskassa aseet ovat edelleen velvollisia. Kyse lienee enemmän taloustilanteesta ja puolustusmäärärahojen laskevasta trendistä, mutta myös sodankuvan muuttumisesta erikoisjoukkopainotteisemmaksi, nopeammaksi ja teknisemmäksi. Laatu korvaa määrän.
Joutuisiko Suomi sotimaan muiden sotia/Saisiko Suomi varauksetta vaikkapa USA:n avun joutuessaan hyökkäyksen kohteeksi? Ei. Jokainen jäsenmaa päättää edelleen omista tekemisistään, ja siitä miten osallistuu, jos osallistuu.
Myös on puhuttu Ruotsin valinnasta, joka ilmeisesti linkittyy vahvasti Suomeen. Suomi ja Ruotsi ovat edelleen paketti, joka siis liittyy tai ei liity Natoon. Joka tapauksessa yhdessä ollaan. Itse ajankin syvempää sotilasyhteistyötä tuon molemmat maailmansodat välttäneen valtion kanssa. Siis muutenkin kuin poolopaitojen ja vihreiden sukkien merkeissä.
 Nyt kysymys Natosta on joka tapauksessa turha. Kyseessä on pitkän tähtäimen asia, johon ei päivän politiikan pitäisi vaikuttaa. Lisäksi liittyminen tällaisena aikana antaisi Venäjälle ihan väärän viestin. Että me pelkäämme. Sama vaikutus on tietysti Jussi Niinistön maamiina-hänkslätyksellä. Hävetkää hätähousut.

 Onko Venäjä kaikella arsenaalillaan kykenevä tuhoamaan Suomen? Varmasti. Onko Venäjä kykenevä valtaamaan Suomen? Todennäköisesti. Tekeekö se kumpaakaan näistä? No ei. Koska se ei ole millään mittarilla kannattavaa. Tämmöisen maapläntin valtaaminen jonkun Venäjän imperiumi-nostalgian takia olisi sulaa hulluutta. Lisäksi meillä on niin paljon mielenvikaisia aseharrastajia ja vihaisia äitikorttilaisia, ettei maksa vaivaa. Putinin toimista voi päätellä miehen laskelmoineen juoniaan pitkään, ja kun tilanne Kiovassa meni fubar, oli oikea aika toimia. Todennäköisesti hän myös mieltää tämän jonkinlaisena testinä "lännelle". Reaktio on ollut aika varovainen. Amerikkalaisilta tämän ymmärtää, kun ovat kerta toisensa jälkeen itse tehneet paljon pahempaakin. Eurooppa on ensisijaisesti huolissaan taloudestaan, mutta kai se on pakko jotenkin symbolisesti vähän näpäyttää. Kun eivät muut voi mitään, herää kysymys: Kuinka kauan Venäjän kansa antaa asioiden eskaloitua? Sallisivatko he maansa ajautuvan sotaan kenenkään kanssa? Nähdäänkö uusi hajoaminen? Vallankumous? Putinin tuoli vaikuttaa vielä varsin tukevalta, mutta nyt sosiaalisen median aikana pelkkä perinteisen median omistaminen ei ehkä riitä vaikuttamaan kansalaisten mielipiteeseen tarpeeksi. Jos Ukrainan konflikti repeää veriseksi veljessodaksi, voi olla ettei Putinista tule Venäjän imperatoria. Ainakaan tähänastisin semidemokraattisin keinoin. Saas nähdä kuin jätkän käy.

lauantai 22. helmikuuta 2014

Monikulttuurisuudestakin

 Kun puhutaan monikulttuurisuudesta, usein unohdetaan määritellä, mitä on kulttuuri. Kapeasti kulttuurilla voidaan tarkoittaa taidetta ja sen ympärillä pyöriviä toimijoita. Laajemmassa merkityksessä siihen kuuluvat lisäksi uskonto, urheilu, kieli, ruokavalio ja ruokailutavat, kodin järjestys, lasten kasvatusmetodit, yhdistystoiminta, kaupankäynti, politiikka, ja vaikkapa lait. Eli lyhyemmin kaikki ihmisen toiminta. Maahanmuuton vastustajat usein vetävät huolettomasti yhtäläisyysmerkkejä kaiken kulttuurisen toiminnan oheen, kuten muslimeja Suomeen = sharia-laki Suomeen. Edelleen vedotaan muiden monikulttuuristenkin maiden levottomuuksiin ja ehdotetaan syyksi maahanmuuttoa. On helppo osoittaa sellaista jonka näkee niin sanotusti naamasta, eli ihon väri tai muut geneettiset piirteet. Kulttuurit eivät toimi näin. Ihminen joka tulee Suomeen islamilaisesta maasta, ei varmaan edes halua tänne sharia-lakia. Eikö hän olisi silloin mennyt johonkin toiseen islamilaiseen maahan, jossa sellainen on tai jossa edes tiedetään, mitä se tarkoittaa? Itse haluan luottaa siihen, että ihmiset ovat fiksuja ja osaavat erottaa hyvät jutut huonoista. Omaksua uudesta kulttuurista toimivia asioita, ja tehdä parannusehdotuksia vanhaan. Johonkin tästä on mentävä, miksei siis eteenpäin?

 Todellisuudesta nähdään, että monikulttuurisuus rikastuttaa yhteiskuntaa, lisää luovuutta ja parantaapa geeniperimääkin. Ongelmatonta yhteisöelämä ei toki missään ole, mutta sen pelon takia ei kannata sulkeutua kuoreensa. Nämäkin ongelmat johtuvat ainakin enimmäkseen huonosta politiikasta tai vain olosuhteista (maanjäristykset seurauksineen, ulkovaltojen interventiot jne.). Pohjoisissa maissa etelän kiivas veri voi toki vaikuttaa kuohahtavan helpommin kuin kantaväestöllä (selvinpäin) keskimäärin, mutta sitä ei voi määritellä syyksi mihinkään ongelmaan.

 Suomenkin kulttuurissa on monia ulkomaisia vaikutteita, kuten hampurilaiset, pizzat, ja monet lähes yksinomaan sokeria sisältävät juomat. THL on ymmärrettävästi huolissaan näistä ulkomaisista vaikutteista, muttei ole kieltämässä maahanmuuttoa Pohjois-Amerikasta. Lakimme ja suuri osa muustakin kulttuuriksi miellettävästä on tullut meille Ruotsista, ja sinne muualta Euroopasta. Joulu on osin esikristillinen roomalainen juhla rusinaglögeineen ja lahjoineen, ja  vapun vieton perinteetkin ovat tuhatvuotisen valtakunnan perintöä.
 Muualla peribrittiläinen tee on peräisin Kiinasta, USA:n pizza on peräisin Italiasta, monien maiden perustuslait ovat sukua toisilleen, ja YK:n peruskirja niille.
 Ja tästä päästään - jos ei geologiseen - niin ainakin arkeologiseen aikaan:
Kulttuurit eivät ole mitään muuttumattomia pyhiä yksiköitä, joita ei voi eikä saa muuttaa. Ne ovat ajan kuvia. Kulttuureissa kuten muissakin kategorioissa, muutos on ainoa pysyvä asia. Sen sijaan että marisee ja vastustaa ilman järkisyitä, voisi olla luomassa uutta kulttuuria sellaiseksi kuin haluaa. Peräänkuulutan asioista puhumista. Pidetään ne hyvät jutut, tunnistetaan ongelmakohdat, ja korjataan ne niin kuin parhaiten osataan.
 Hyvänä esimerkkinä puutteellisesta spesifisyydestä poliittisessa keskustelussa voi pitää perussuomalaisten "argumentteja" Homoliitto-keskustelussa. Puhutaan polygamiasta. Puhutaan pedofiliasta. Puhutaan eläimiin sekaantumisesta. Muttei vahingossakaan itse asiasta. Avioliittoa miehen ja naisen välisenä asiana perustellaan milloin raamatulla, milloin perinteellä ja milloin voimassa olevalla lailla. Mikään näistä ei ole järkisyy olla muuttamatta lakia.
 Yhtä lailla on turha etsiä syyllistä Euroopan (ja laajemminkin) tämänhetkiseen kuohuntaan, etenkään syyllistämällä ihmisryhmiä. Järkisyyt löytyvät huonosta johtamisesta, vaikkei senkään toitottaminen mitään ratkaise. Ymmärryksen lisääminen ratkaisee.

 Siinä. Olen tunnistanut ongelman. Poliitikot,virheet korjaten eduskuntaan, mars!
;)

lauantai 25. tammikuuta 2014

Onko pakko jos ei osaa?

Uusimmassa Pressiklubissa Ruben haastatteli Antti Rinnettä. Lähetyksessä pohdittiin sdp:n tilaa, tulevia puheenjohtajakahinoita sekä sosiaali- ja terveysministeri Susanna Huovisen ehdotusta siirtää kolmosolut Alkoon. Mainittakoon etten itse kuluta alkoholia, joten se ei ole kirjoitukseni vaikuttimena.
 Puolueiden tilaa tarkastellaan gallupein. Nämä tilastot kertovat kulloisenkin tilanteen jollakin tarkkuudella. Ne heijastelevat viimeksi kuluneiden viikkojen ja kuukausien tapahtumia ja niistä seurannutta mediamylläkkää. Niistä ei ole työkaluiksi kovin vakavaan päätöksentekoon. Ihmisen (siis myös sinun ja minun) mieli on niin järjestelmällisesti altis tulkitsemaan toiveitaan ja pelkojaan noista luvuista, ettei kannata luottaa itseensä tässä. Eli toisin sanoen vähemmän on näissä asioissa enemmän. Kun ei tiedä (tai välitä) gallupeista, on helpompi keskittyä itse päätettäviin asioihin. Tämä pätee sekä poliitikkoihin että äänestäjiin. Äänestäjän tehtävä ei ole voittajan veikkaaminen, eikä poliitikon tehtävä ole sen veikkaaminen, mistä kannatusta saisi. Ei ainakaan pitäisi olla.
 Myös puheenjohtaja valitaan puolueisiin varsin talousteoreettisin perustein. Tutkitaan "kuluttajien" mieltymyksiä ja valitaan puheenjohtaja sen perusteella. Näihin mieltymyksiin kuuluvat tietysti sukupuoli, ikä, horoskooppimerkki, lempiväri ja onko lemmikkieläintä. :) Erityisesti kokoomuksesta kuultaa tämmöinen, mutta lienee äänestävien jäsenten ajattelun taustalla muissakin puolueissa.
 Ja sitten on tämä keskiketterän alkoistuminen. Ehdotuksen motivaattorina ovat ymmärtääkseni sosiaali- ja terveysministeriön tilastot suomalaisten sairasteluista ja kuolinsyistä, joissa alkoholi näyttelee merkittävähkömmänpuoleisehkoa osaa. On luonnollista, että kyseisessä ministeriössä joku huolestuu ja haluaa tehdä asialle jotain. Ja kun kyseisen ministeriön toimiala on kapea, ovat ehdotetut työkalut yhtä kapeita. Esimerkiksi koulutus ei kuulune näihin. Näkisin kuitenkin tämän kaikkein suositeltavimpana tapana vähentää jonkin ravintoaineen tai vastaavan kulutusta. Itselleni riitti alkoholistien toimien seuraaminen ja kännisen örvellyksen näkeminen selvin päin, sekä sen miettiminen, mitä he tästä oikein saavat. Tietysti ehdotus toteutuessaan olisi myös pyllistys ruokakaupoille ja seuraisi kaljaralli Virosta ym eu-maista. Ja mitä sanoo eu:n kilpailuviranomainen Alkon monopolisoidessa keppanan? Hmm.
 Huovisella on tilanteessa kaksi painetta: Paine tehdä jotain palkkansa eteen ja paine miellyttää äänestäjiä (osin päällekkäiset). Valitettavasti hänen katsantokantansa näkyy olevan yhtä kapea kuin ministeriönsä ala. Tämä on ongelma. Kaikessa erikoistuminen on vienyt päätöksentekoa huonompaan suuntaan, koska asiat itse eivät ole näin toisistaan irrallisia ja riippumattomia. Onhan se toki keino vähentää oluen myyntiä Suomessa, mutta oliko tässä tarkoitus vaikuttaa niihin kuolinsyytilastoihin? Kyllä ihmiset hakevat alkomahoolinsa muualta, jos sitä ei Suomesta saa tai se on liian kallista. Niin on tehty ennenkin.
 Sama ilmiö on nähtävissä lääketieteen kehityksessä. Tieto on yhä sirpaleisempaa ja yhä enemmän tuijotetaan numeroarvoja ja tehdään mekaanisesti päätöksiä niiden perusteella. Eli hoidetaan tilastoja, ei ihmisiä. Usein myös lääketieteellisissä julkaisuissa on tulokset muotoiltu tyyliin: "Vähensi oireita n%" jne. Kukaan ei puhu parantumisesta ja ongelman ratkeamisesta.
Pitäisikin olla tiede, jonka perustehtävänä olisi muiden tieteiden yhdistäminen vastauksen löytämiseksi yhteiskuntaa vaivaaviin käytännön ongelmiin. Filosofia on aiemmin ollut tällainen. Liekö siitä siihen enää?
 Edelleen, yrityksiäkin johdetaan vastaavalla tavalla taulukoihin tuijottaen. Olenkin vitsaillut, että nykyajan yritysjohtajat voitaisiin korvata yksinkertaisella koodinpätkällä, joka tuottaa tietyn vasteen tiettyjen raja-arvojen ylittyessä tai alittuessa. Yrityksen tulos saattaisi jopa parantua kun tuohon pikkukoodiin vielä lisättäisiin joku satunnaismuuttuja, ettei kaikki olisi niin mekaanista ja systemaattisen huonoa. :)
Ei ole ihme ettei osata muuttua, kun tietoa on liikaa eikä sitä osata käyttää. Kehityksen paikka, koulutuksen kautta.

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Eliitin ja rahvaan vastakkainasettelu

 Björn Wahlroos oli Ylen ykkösaamussa ja valaisi ajatuksiaan. Olin monista asioista kanssaan samaa mieltä, kuten nykyhallituksen toimintakyvystä, mutta erojakin löytyi. Mies vaikutti kovin itsevarmalta, joka sopiikin hyvin monien psykologien käsitykseen taloustieteilijöistä. Hän myös tunnusti ettei eliitti varmastikaan pysty ymmärtämään köyhyyttä kaikilta osin. Tässä onkin yhteiskunnan perustava ongelma. Päätöksiä kun usein tekevät ne, jotka ovat kovin varmoja itsestään, toisin sanoen itsepetoksen vallassa. Eri päissä yhteiskuntaa olevien ihmisten näkemykset siitä, mitä pitäisi olla, ovat kovin erilaiset. Keskeisenä ongelmana näen juuri näiden näkökohtien yhteensovittamisen. Lienee selvää, ettei nykyinen eripurahallitus tähän kykene.    Eritelläänpä.

 Eliitti katsoo kansaa kuin karjaa. Miettii kuinka sitä voitaisiin ohjata haluamaansa suuntaan. Miettii suuria linjoja tilastojen valossa. Kuvittelee tietävänsä noiden karkeiden yksinkertaistusten perusteella yhteiskunnasta kaiken oleellisen, ja esim. ennustamaan ihmisten käyttäytymisen. Yrittää pakottaa kansaa olemaan markkinoilla aktiivisia toimijoita ymmärtämättä syitä passiivisuuteen.

 Kansa taas ei ajattele yhteistä hyvää, ei näe kokonaisuuksia, keskittyy vain oman hyvinvoinnin maksimoimiseen. Miten senkin kukin itselleen rationalisoi. Monet ovat taipuvaisia pitämään kiinni vanhoista tutuista rutiineista, ja pelkäävät kaikkea muutosta. Sanovat, että ennen oli kaikki paremmin, ymmärtämättä että vain muutos on pysyvää. Vaaditaan muttei ymmärretä edellytyksiä vaatimusten täyttämiselle.

 Tarvitaan "kolmas tie". Onko se sitten joku virkamieshallitus, joka päättää epädemokraattisesti keskuudessaan kaiken? Mieluummin ei. Itse olen taipuvainen näkemään koulutuksen ratkaisuna näihin ongelmiin. Eletään demokratiassa, ja jos tällä systeemillä todella halutaan mennä, on sivistettävä äänestävää kansaa. Eli enemmän opetettavia aineita kouluihin. Tai olemassa oleviin aineisiin monipuolisempi ohjelma, joka ottaa huomioon psykologian selittävän vaikutuksen. Lisäksi olisi mietittävä opetuksen muokattavuutta erilaisille oppijoille. Niistä PISA-tuloksista ei paljoa pidetä kiinni jos kaikki yritetään tasapäistää samaan muottiin "tehokkuuden" nimissä. Olemme kuitenkin neurologisesti varsin kirjavaa sakkia. Voisi myös painottaa oppimisen oppimista.
 Mutta jälleen tulee esteeksi raha. Aina kun pitäisi tehdä jotain kivaa, kouluttaa lapsia, rakentaa tulevaisuutta, pitää huolta sairaista ja vanhuksista, vastaus on: Ei oo rahaa. Uskon kuitenkin ihmisen kekseliäisyyteen, ja siihen ettei kaiken tarvitse maksaa. Palannen tähän aiheeseen myöhemmin.

 On tietysti selvää, ettei kouluttamallakaan tule tuloksia kovin nopeasti, mutta tykkään ajatella asioita geologisessa ajassa. Jossa siis kaikki ihmisen toiminta on verrattavissa silmänräpäykseen. Mutta jotta se ei jäisi siihen räpäytykseen, niin näitäkin on hyvä miettiä.